Äiti,
olenko koskaan sanonut sinulle, että olet minulle tärkeä?
Oletko ymmärtänyt sen kiireestäni, siitä että olen unohtanut soittaa sinulle, enkä
ole ehtinyt käydä luonasi kahteen viikkoon? Silloin kun viimeksi kävin, olin
vain täynnä omaa elämääni, jonka kippasin päällesi ja odotin myötätuntoasi. Sain sitä, sylikaupalla. Niin kuin joka kerta.
Jaksat aina kuunnella, omat asiasi ovat pieniä, eikä niistä
tarvitse tehdä numeroa. Ehkä ajattelet, että ehdit kertoa ne jos tulee hiljainen
hetki. Onko tullut, vai olenko jo silloin syöksynyt ulos ja uponnut seuraaviin
"haasteisiin". Olenko ollut koskaan sinua varten, olenko ikinä kuunnellut
riittävästi sinua? Vaikka oletkin nuorekas 84-vuotias ja elämässäsi vielä tapahtuu paljon,
olisitko sittenkin jo vailla huolenpitoa?
Nöyryys ja kiitollisuus ovat olleet sinun avaimesi arjen
onneen. Olet elänyt vaatimattomasti, mutta hyvällä itsetunnolla näitä arvoja
noudattaen. Et myöskään ole halunnut löytää virheitä muista, et ainakaan ole
kertonut niistä minulle. Tämän päivän elämä edellyttää nopeaa reagoimista, ei
vuoron odottelua, aikainen lintu saa paksuimman madon ja kiireessä unohdetaan
kiitos. Minun pitäisi pysähtyä tähänkin ja miettiä missä voisin tehdä toisin.
Kerroinko kuinka olen pitänyt sinun makaronilaatikostasi ja
mansikkakiisselistäsi? En kaipaa eurooppalaista enkä etnistä keittiötä
ruokavierailuilla luonasi. Olet opettanut makuhermoni tykkäämään juuri niistä
arkisista takuuvarmoista resepteistä, osaan itsekin niistä joitakin, piimäkakun
ja lihapullakastikkeen. Lapsenlapsesi olet lumonnut samoilla kotiruuan
keittotaidoillasi ja vieraanvaraisuudellasi – niin, se jos jokin on tärkeää. Olet
aina niin iloinen kutsuja ja avosylinen vastaanottaja, että luoksesi on helppo tulla.
Tiesithän, että ihaninta oli tulla koulusta kotiin kun
siellä olit sinä? Kaikki oli niin kuin aina muutenkin, mutta täytit koko
huushollin energiallasi. Vuorotyösi opetti arvostamaan niitä päiviä ja iltoja,
joina olit kotona. Pidit työstäsi ja menestyit siinä, vaikka olisitkin sanojesi
mukaan vaihtanut sen meihin jos olisi ollut mahdollisuus. Sinussa näin
uupumattoman naisen mallin, esimerkillisen monella tavoin ja tunnustan, että monestikaan
en ole jaksanut enkä pystynyt samaan kuin sinä.
Oli kai selvää, että sinä sait kesän tuntumaan kesältä kun
pakotit meidät lapset mukanasi marjametsään, järjestit maatalosta tuoretta
lehmänmaitoa ja teit viiliä, keräsit kesän kukkia maljakkoon, pesit mattoja ja
nyrkkipyykkiä. Opetit, että aurinko tarttuu liikkuessa aivan yhtä hyvin kuin
laiturilla maaten ja kaikilla on joskus lepoa jos jokainen ”vie mennessään ja
tuo tullessaan”. Paistettiin makkaraa iltanuotiolla tikun nokassa eikä puhuttu
mitään jos ei puhututtanut. Ymmärsit,
että yhdessä vietetty aika on liimaa ihmissuhteissa ja että perhe on tärkeintä
elämässä.
Joulu tuli piparkakkuja leipoen, Hanna-tädin pikkuleipiä,
laatikoita ja kinkkuja paistaen. Kuunneltiin yötä myöten joululahjavalvojaisia
keittiössä yhdessä töitä tehden. Et menettänyt hermojasi, vaikka kinkunrasvat
kaatuivat putipuhtaille, jouluksi vaihdetuille keittiönmatoille. Nukuttiin
vähän ja raadettiin joulua ennen, nautittiin jouluna yhteisistä
aikaansaannoksista. Tärkeintä oli saada joulusta meidän näköinen ja perinteitä
piti vaalia.
Olen saanut sinulta luvan törsätä välillä itseeni. Sinäkin
teit niin. Pukeuduit kauniisti ja edelleenkin osaat sen taidon. Sinun
vaatekomerosi oli prinsessaleikkien aarreaitta,niiden joista sinulle ei kerrottu edes
silloin kun jotakin meni rikki tai likaantui. Opetit, että naisen pitää näyttää
naiselta, kävellä ryhdikkäästi ja olla luonnollinen. Olen yrittänyt muistaa
tämän.
En ollut yhtään mustasukkainen isälle, kun sait hänet
rakastamaan itseäsi enemmän kuin meitä lapsia. En ikinä unohda niitä
sunnuntai-iltapäiviä kun ahtauduitte olohuoneen sohvalle vierekkäin
päivänokosille. Rakkaus ja turvallisuuden tunne leijui koko taloon. Teitte
siitä kodin, jossa oli hyvä kasvaa isoksi.
Näin isona kiitän sinua äiti, olet minulle rakas.



